sunnuntai 20. elokuuta 2017

Mentiin ihan metsään

Meillä oli pitkään suunnitteilla Lauran kanssa pyöräilyreissu Lykynlammelle rappusia treenaamaan ja saimme viimein sovittua päivän viime viikolle. Lopulta minulle tuli ihan hirveä kytö päästä metsään poimimaan mustikoita ja onneksi toverille sopi, että pyöräilimmekin metsään kyykkimään. Joskus rappustreenit saa vain odottaa ja täytyy kyllä sanoa, että kyykkiminen marjametsässä on sekin liikuntaa joka tuntuu seuraavana päivänä jaloissa.

 Hei me kyykitään.
 

Metsässä oleminen laskee tutkimustenkin mukaan verenpainetta ja helpottaa stressiä, että menkää metsään! Siellä aikakin kuluu kummallista tahtia. Ihan hetken vain poimit mustikoita ja tunti meni tuosta noin vain. Olen ennenkin sanonut, että metsässä ollessa hengittäminen on helpompaa. Ja parasta on tietysti kerätä itse marjat pakkaseen talvea varten. Tosin olen niin hidas poimimaan marjoja, että ei niitä nyt ihan hirveää määrää tullut. Varsinkaan, kun söin ensimmäisen reissun mustikat ja leivoin piirakkaa, jonka ohjeen laitoin teille aikaisemmin. Innostuin niin paljon mustikkahommista, että poljin yksin uudelleen mustikkaan. Ja ellei mustikoita enää ole, niin puolukat alkavat kypsymään. Niitä on helpompi poimiakin, kuin mustikoita, joten niitä saatan kerätä enemmän talteen. 
Entinen työkaveri Riitta on vienyt minut ensimmäistä kertaa mustikkapaikaan, kun en tänne muutettuani seutuja tuntenut ja ollaan aika monta kertaa käyty yhdessä poimintareissuilla edellisinä vuosina. Mustikkapaikkaan polkaisee pyörällä meiltä jotain 45 minuuttia, eli on ihan hyvän matkan päässä.
Yksin mustikassa ollessani mielikuvitukseni alkoi vähän lennellä ja lauleskelin välillä kovaan ääneen ettei vaan karhu pääsisi yllättämään kesken kaiken. Ja mustikkasangon täytyttyä näin metsässä toisen ihmisen ja aloin kuvitella, että hän kolkkaa minut ja pöllii mustikkani. Onhan ne nyt niin arvokasta tavaraa. Voi apua, että itseänikin vähän nauratti mielikuvitelmat. En ole koskaan kuullut, että kenenkään mustikoita olisi metsässä pöllitty, mutta hei, kerta se on ensimmäinenkin?

Olettekos te jo menneet metsään?

Elena

lauantai 19. elokuuta 2017

Parolan panssarimuseo

Ajellessamme Helsingistä Tampereelle nousin hetken mielijohteesta rampista ylös nähtyäni Parolan panssarimuseon kyltin. Mietin, että paikka voisi olla kaksosille mielenkiintoinen stoppi ja taas pojat ihmettelivät, että minne se mutsi nyt ajaa harhaan. Museo on itselleni tuttu paikka. Isovanhempani asustelivat vuosia Parolassa ja vaari aina vei meitä joka paikkaan. Pyöräilin myös nuorena tyttönä Liisantieltä useamman kerran Parolannummelle katselemaan varusmiehiä. Se oli jännää se.


Kävästiin useassa panssarivaunussa ihan sisällä istumassa. Istuin siinä ja mietin, että ei sitä voi ymmärtää kunnolla mitä sota tarkoittaa. Joukot istumassa vieri vieressä. Olen sen verran herkkä ihminen, että pala ihan nousi kurkkuun pelkästä ajatuksesta.
 
Tunnin stoppi meillä taisi ainakin tulla roadtrippiin ja pyörähdettiin vielä yllätysvierailulla tätini ja miehensä luona, jotka asustelevat edelleen seudulla. He vaan sattuivat juuri olemaan ihan toisaalla, mutta serkkutytön kanssa käytiin pitkät keskustelut ja oli kyllä kiva nähdä pitkästä aikaa kahvikupin äärellä.

Itse museokäynti taisi olla kaksosille ihan mieluinen yllätys. Ihan kuten se Pandan tehtaalla pyörähtäminenkin. Alan olla sitä mieltä, että kannattaa antaa hetken mielijohteille tilaisuus, niistä seuraa kivoja muistoja. Tuostakin oltaisiin voitu vain posottaa ohi. Tosin heti matkan jatkuessa tienvieressä luki, että Iittalan lasimuseo. Sinne sitten ensi kerralla extempore kesken ajomatkan.

Missäs te olette poikenneet hetken mielijohteesta?

Elena

perjantai 18. elokuuta 2017

FACE A BOOK: Stephenie Meyerin Kemisti


Äiti tyrkkäsi tämän kirjan käteeni heti ensimmäisenä, kun kävin kylässä. Oli ollut hyvä kuulemma.
Omien kokemuksieni perusteella voin sanoa, että kaikki Meyerin kirjat ovat olleet hyviä. Pidin kovasti Vieraasta, joten en malttanut olla aloittamatta Kemistin lukemista heti tilaisuuden tullen. Tietty ahmaisin sen liian nopeasti. Kemisti oli jännittävä ja mielenkiintoinen. Juuri sellainen kirja, joka on mielessäsi kesken työpäivänkin, että pääsisinpä jo kotiin lukemaan sen loppuun. Tiedättekö tunteen?

Kirjan takakannesta temmattua
Vain harva tiesi naisen työstä Yhdysvaltain hallinnon salaisella osastolla, jolla ei ollut edes nimeä. Ja kun hänestä haluttiin eroon, tappajat tulivat ilman varoitusta. Sattuman kaupalla nainen pelastui, eikä ole sen jälkeen käyttänyt samaa nimeä tai viipynyt samalla seudulla pitkään.
Kun entinen kollega ottaa yhteyttä ja tarjoaa vielä yhtä työtehtävää, nainen saa tilaisuuden päästä viimein pois murhaajien tähtäimestä. Kauhukseen hän kuitenkin tajuaa, että uudet tiedot tekevät hänen tilanteestaan entistä haavoittuvamman. Vaihtoehdot vähenevät, ja nainen päättää kohdata uhan silmästä silmään. Hänen ainutlaatuisille kemistintaidoilleen löytyy ennenäkemätöntä käyttöä. Mutta mies, johon hän on rakastunut, vain mutkistaa hänen mahdollisuuksiaan selviytyä.

"Jännite rakennetaan yhtä taitavasti kuin Bourne-elokuvissa."
-The Washington Post

"Sivut kääntyvät kuin itsestään."
-The Washington Post 

"Meyerin fanit tulevat käymään ahnaasti kirjan kimppuun."
-The Boston Globe 

Onko kukaan teistä lukenut Kemistä ja mitä tykkäsitte?

Elena